HINNASTO


Pihasuunnittelun hinnoittelu pohjautuu työhön kuluvaan aikaan. Omakotipihan pihasuunnitteluprojektiin kuluu aikaa n. 20-60 h, riippuen suunniteltavan tontin/alueen koosta, korkeuseroista, suunnittelua ja rakentamista rajoittavista tekijöistä  (kuten maasto-olosuhteet, sähkö-/puhelinlinjat tai maanalaiset putket ja kaapelit), suunnitelman sisällöstä sekä lähtötietojen tarkkuudesta. Myös kaavamääräykset saattavat sisältää rajoituksia, jotka vaikuttavat suunnittelutyön kulkuun. Huomaa, että myös esimerkiksi pihaan tulevien suunnitelmaan sisältyvien uudisrakennusten sijoittelu voi viedä aikaa etenkin, jos pihassa on edellä mainittuja rajoitteita.


Mökkipihojen suunnittelutarve vaihtelee suuresti pienistä osasuunnitelmista omakotipihan tasoisiin suunnitelmiin, joten myös suunnitelmien hinnat vaihtelevat huomattavasti.


Asiakas voi itse vaikuttaa suunnitelman kustannuksiin huolehtimalla ajoissa suunnittelijalle tarvittavat asiakirjat tarvittavine sisältöineen. Suunnittelijalle ennalta toimitettu paikkansa pitävä asemapiirros, tonttikartta tai pohjapiirros suunniteltavasta alueesta nopeuttavat työtä huomattavasti, kun mittaamisen tarve tontilla vähenee.


Koska pihasuunnitelma räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaisesti, vaihtelevat hinnat suunnitelman tason, laajuuden ja muiden sovittujen tehtävien mukaan. Alla olevat hinnat antavat suuntaa pihasuunnitelman kustannuksista.

 


Pihasuunnitelma

Tarkka piirros, joka sisältää pihan eri toimintojen sijoittelun, maaston muotoilun, pintavesien ohjailun, materiaalivalinnat, hyötypuutarhan sekä kasvillisuus- ja leikkialueiden suunnittelun, pinnoitettavien alueiden ja pihavalaistuksen sijoittelun, puurakenteiden (kuten terassit ja pergolat) sijoittelun, pysäköintialueen ja lumenkasauspaikan sijoittelun.

  • Alkukartoituskäynti (n. 2-3 h, mikäli asiakas toimittaa tarkan asemapiirroksen tai tonttikartan mittoineen hyvissä ajoin ennen kartoituskäyntiä ja jollei suunniteltavalla alueella ole mittaustarvetta)
  • Käsin piirretty luonnospiirros ja sen esittely asiakkaalle henkilökohtaisesti
  • Suunnitelmapiirros  1:100, 1:200 tai 1:250
  • Kasviluettelo
  • Materiaaliluettelo
  • Tarvittavat detaljikuvat
  • Laaja yksityiskohtainen työselostus pihan rakentamiseksi
     

Hinta:
  • Pihasuunnittelu 50 €/h.
  • Omakotitalot, paritalot: alk. n. 1000 €. Omakotipihan pihasuunnitelman hinta on tyypillisesti asettunut 1300 – 2 000 € välille. On hyvä huomioida, että joskus pienessä pihassa saattaa olla jopa enemmän suunniteltavaa kuin isossa pihassa.
  • 1000-2000 m²:n tasainen tyhjä uudistontti: kiinteä hinta 1500 € yllä mainitulla sisällöllä, erikseen sovittavat lisätyöt 50 €/h. Vanhat pihat sekä korkeuseroja sisältävät pihat tuntiveloituksella.
  • Rivitalopihat: alk. 600 € (pieni takapiha).
  • Sisältää matkakustannukset 1:ltä pihakäynniltä 60 km säteellä toimipaikasta, alueen ulkopuolelle hintoihin lisätään matkakulut 0,50 €/km 60 km ylittävältä osalta. 
  • Sisältää matkakustannukset 1:ltä pihakäynniltä 100 km säteellä toimipaikasta, mikäli pihasuunnitelman hinta ylittää 1300 €. Alueen ulkopuolelle hintoihin lisätään matkakulut 0,50 €/km 100 km ylittävältä osalta. 

 

 

Luonnossuunnitelma

  • Hinta 500-600 € (omakotitontti n. 3000 m² asti)
  • Sisältää matkakustannukset 1:ltä pihakäynniltä 60 km säteellä toimipaikasta, alueen ulkopuolelle hintoihin lisätään matkakulut 0,50 €/km 60 km ylittävältä osalta. 

Osasuunnitelma

  • Hinta alk. 300 €
  • Sisältää matkakustannukset 1:ltä pihakäynniltä 20 km säteellä toimipaikasta, alueen ulkopuolelle hintoihin lisätään matkakulut 0,50 €/km 20 km ylittävältä osalta. 

Pihaneuvontakäynti

  • Hinta 70 €/h, minimiveloitus 1,5 h.
  • Sisältää matkakustannukset 20 km säteellä toimipaikasta, alueen ulkopuolelle hintoihin lisätään matkakulut 0,50 €/km 20 km ylittävältä osalta. 

Hoitotyöselostus

  • Hinta 150-300 €, kohteen koosta sekä kasviryhmien ja rakenteiden määrästä riippuen. Sisältää kasvikuvaukset.


Suuntaa-antava materiaalikustannuslaskelma
  • Hinta n. 200 €  (uusi omakotipiha, riippuu kohteen koosta) 


PuutarHanne kutsuu -Pihakutsut
  • Hinta 200 € (2-3 h)
  • Sisältää matkakustannukset 1:ltä pihakäynniltä 60 km säteellä toimipaikasta, alueen ulkopuolelle hintoihin lisätään matkakulut 0,50 €/km 60 km ylittävältä osalta. 

 

 

Tarkista matkan pituus pihaasi TÄSTÄ


Hinnat ovat voimassa 1.1.2018 alkaen. Kaikki hinnat sisältävät ALV:n (24 %). Maksuehdot 7 vrk. Oikeudet hinnanmuutoksiin pidätetään.



 

(c)2018, All Rights Reserved